Colligx Oy on ostanut Juuri Rahasto 1 Ky:ltä enemmistön Kylmästi Paras Oy:stä
Colligx ja Juuri Partners Oy ovat sopineet järjestelystä, jossa Colligx ostaa enemmistön Kylmästi Paras Oy:n osakekannasta. Kaupan seurauksena Colligx vahvistaa merkittävästi asemaansa elintarvikelogistiikan kokonais- ja jakeluratkaisujen tuottajana. Kylmästi Paras Oy:n toimiva johto jää yhtiöön vähemmistöosakkaiksi ja jatkavat yhtiön palveluksessa.
Kauppa ei mittakaavansa takia edellytä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Kylmästi Paras Oy on erikoistunut lämpösäädeltyjen kuljetusten ja jakeluratkaisujen tuottamiseen koko valtakunnan alueella. Yhtiöllä on jakeluterminaalit Vantaalla sekä Lempäälässä, maan kattava jakeluverkosto, vahva markkinaosuus ja erinomainen maine toimialalla. Kylmästi Paras Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli 25,2 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 60 työntekijää.
Colligx Oy on elintarvikelogistiikan ja ruoan verkkokaupparatkaisuihin erikoistunut logistiikkapalveluyritys, joka on kasvanut erittäin nopeasti viime vuodet. Colligx tarjoaa asiakkailleen monipuolisia lämpösäädeltyjä ja osin automatisoituja varastointi- ja keräilypalveluja Keravan ja Vantaan toimipisteistään. Yhtiö tarjoaa myös lämpösäädeltyjä kuljetus-, jakelu- ja Last Mile-palveluja yhteistyössä strategisen kumppaninsa, Enexus Oy:n kanssa Fetch brändin alla. Colligx Oy:n pääomistajat ovat Heino Group Oy ja Suka Oy.
”Colligx Oy ja Kylmästi Paras Oy täydentävät toisiaan täydellisesti yhdistämällä sisälogistiikan ja koko maan kattavan jakelujärjestelmän. Järjestely vahvistaa molempia yhtiöitä ja yhtiöt pystyvät jatkossa tuottamaan asiakkailleen entistä kattavampia kokonaisratkaisuja ja -palveluja. Kylmästi Paras on erittäin hyvin johdettu yhtiö, jonka kanssa vahvistamme merkittävästi asemaamme elintarvikelogistiikan markkinoilla”, sanoo Colligx:n toimitusjohtaja Jari Rinnekoski.
”Olemme erittäin tyytyväisiä nyt sovittuun järjestelyyn. Yhteistyö Juuri Partnersin kanssa on sujunut loistavasti ja olemme kulkeneet yhdessä hienon matkan. Colligx Oy:sta Kylmästi Paras-porukka ja asiakkaat saavat nyt kuitenkin arvoisensa uuden kodin, sillä molempia yrityksiä johdetaan samanlaisilla perheyritysarvoilla. Tähän kun lisätään Colligx:n ja Kylmästi Parhaan yhdessä muodostama palvelukokonaisuus, on tämä sekä meidän että asiakkaidemme näkökulmasta paras mahdollinen kasvupolku. Hienoa on myös se, että kaikki avainhenkilöt jatkavat tehtävissään, joten tutut yhteyshenkilöt säilyvät jatkossakin” kertoo Kylmästi Paras Oy:n toimitusjohtaja Jani Närhi.
Colligx:n ja Kylmästi Parhaan toiminnot täydentävät erinomaisesti toisiaan, eikä kauppaan liity välitöntä tarvetta päällekkäisyyksien poistamiseen tai henkilöstön vähentämiseen.
Lisätietoja:
Jari Rinnekoski, toimitusjohtaja Colligx Oy
jari.rinnekoski@colligx.fi
puhelin: 040 057 3711
Jani Närhi, toimitusjohtaja Kylmästi Paras Oy
jani.narhi@kylmastiparas.fi
puhelin: 041 546 0088
Colligx Oy
01510 Vantaa
Linkit sivuille
Asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@colligx.fi
Katso Oivasta yritysten elintarvikevalvonnan tulokset.